Huolien, murheiden ja muiden synkkyyksien keskellä kannattaa keskittyä elämää voimaannuttaviin ja mielihyvää tuottaviin juttuihin. Itselleni kesä toi valon ja iloisia tapahtumia, mutta en tiedä mikä niistä on kaikkein paras. (Kaikkein parhaan määrittelemiseen liittyy hehkutus, jossa mukavaa tuntuu seuraavan vielä melkeinpä ilon ylittävä mukavampi, mutta siltikin on vaikea arvioida, kumpi oli toista parempi).
Tähänastisen kesän pilkunkirjoittajan parhaista tapauksista mainitsen muutamia. Vaikka sen kun omenapuu kukintansa loppupuolella pudottelee terälehtensä nurmea pilkuttavaksi peitteeksi ja alkaa vähän ajan päästä pullistamaan kukkapohjiin omenan alkuja.
Tai kun sireeni laskee pakahduttavan tuoksunsa puutarhaan eräänä helteisen päivän iltana. Kurjen huuto tuulettomassa ilmassa peltoaukealta, mutta mitään ei näy. Tai kun eräänä aamuna huomaan kamarin ikkunan edessä ruusunnuppujen vihdoin auenneen ja katselevan minua pensaan suojista viattomin silmin karmiinipunaisten kehystensä keskeltä.
Naku-uinti suloisen pehmeävetisessä erämaalammessa. Tai kun mies löytää pari raakaa mustikkaa, arvioi ne melkein kypsiksi ja tarjoaa minulle niitä kämmenellään. Tai kun hän käyttää lomapäiviään listoittamiseen ja maalaamiseen palauttaakseen kotiimme talon rakennusajalle tyypillisen 1920-luvun hengen. Nooa (pienen pieni koira) hakee palloa uudelleen ja uudelleen tummat silmät anoen, että vielä kerran.
Hukkasin parasta-mittatikkuni, enkä etsi sitä enää.
Pilkku 