Lupaus on lupauksen saajalle miellyttäviä mielikuvia synnyttävä teko. Lupaus onnesta, rauhasta, maasta, sovinnosta, anteeksiannosta. Lupauksen antaja, puhtaimmillaan, lupaa vapaasta tahdosta ja jalosta mielestä ilman ajatustakaan, etteikö luvattu toteutuisi. Lupaus on antanut nimen elokuvalle, korttipelille ja ties mille. Avioliittoon mennessä luvataan sitoutua toiseen. Lapsille jäätelöt, jos he siivoavat huoneensa.
Sitten on sellaisia lupailijoita, esimerkiksi poliitikkoja, jotka lupaavat kevyesti paljon, mutta unohtavat luvanneensa mitään. Vähän niin kuin laulaja ja lauluntekijä Chisu laulaa, että ”luvattu on paljon, rikottu enemmän”. Mutta kun heidät tulee tuntemaan, luottamus katoaa. Tässä kirjoituksessa lupaus otetaan vakavasti.
Uutena vuotena monet tekevät uudenvuodenlupauksen. Tavallisesti ne tehdään itselle. Tehdyt lupaukset voi helposti rikkoa, koska on vastuussa vain itselleen. Uudenvuodenlupaukset ovat esimerkiksi ”jumppaan joka päivä paljon” tai ”nyt loppui herkuttelu” tai ”alan säästäväisemmäksi” tai ” olen vastaisuudessa parempi ihminen”. Väitän, että vuoden lopussa monikaan ei enää muista tekemäänsä lupausta tai sen lupauksen pitämisen mittaaminen on vaikeaa.
Minäkin tein uudenvuodenlupauksen vuodelle 2021 ja se on ensimmäinen tekemäni lupaus laatuaan. Lupasin, etten osta itselleni yhtään vaatetta, asustetta enkä kenkäparia koko vuonna. Lupaus ei syntynyt siinä uuden vuoden juhlahumussa, vaan se oli tarkoin harkittu ja ajoissa mietitty juttu.
Kaikki alkoi siitä, kun vaatteeni eivät enää mahtuneet käytössäni oleviin kaappeihin. Välillä esiin pursui myös uppo-outoja juttuja, joita en ollut käyttänyt kertaakaan. Ymmärsin, että tämän on loputtava. Ymmärsin myös, että minun on kartoitettava mahdolliset puutteet ja täydennettävä varastot alennusmyynneissä ennen vuoden vaihdetta. Tyttäreni kanssa sovin, että voin lainata hänen ohuita sukkahousujaan, mikäli vuonna 2021 niitä jossain tarvitsisin.
Lupauksen annettuani sukelsin ihan uuteen maailmaan, johon ei kuuluisi shoppailu, ei myöskään vaatteiden vilkuilu. Uudenvuodenaattona en edes uskaltanut valaa tinaa, koska sieltä olisi tietysti tullut näkyville jotkut ihanat kengät tai takki. Mielikuvissani tulevat iltani viettäisin rattoisasti vanhoja kuteita paikkaillessani.
Ihminen on kuitenkin luonnoltaan kekseliäs, onneksi, emmehän muutoin olisi ihmiskuntana tähän saakka päässeetkään. Olin vähän aikaa sitten hankkinut käytetyn ompelukoneen lähinnä suorien käänteiden ompelua varten. Hiljalleen aloin miettiä, mitä kaikkea muuta voisin ommella, enhän ollut luvannut itselleni muuta kuin olla OSTAMATTA vaatteita, kankaiden ostamista lupaus ei koske. Sama sääntö pätee neulomiseen. Voin aivan hyvin tehdä käsitöitä ja jos niistä sattuu valmistumaan joku vaate niin so what?
Tätä kirjoittaessani oli 23.1. ja poikamme syntymäpäivä. Päivä oli muutoinkin hyvä, sillä väliarvioinnissa kävi ilmi, etten ollut kuluneina uuden vuoden päivinä ostanut yhtään uutta enkä käytettyä vaatetta. Alku oli lupaava ja varsinkin, koska olin julistanut lupaustani jo monelle, ja tässä blogitekstissäkin. Sen rikkominen johtaisi varsinaiseen nöyryytyksen ja itsepetoksen tunteeseen.
Ymmärrän, että tämän selvityksen myötä, kirjoittajasta tulee esille hieman koomisia piirteitä. Ei se mitään. Vakavasti ottaen, tämä harjoitus kannustaa olemaan kiitollinen siitä mitä itsellä on, vapauttaa aikaa shoppailua hyödyllisempään puuhaan ja säästää luontoa. Tämän lupauksen pitäminen vaikuttaa.
Pilkku 